IT-tuen ulkoistaminen – tehoa ja joustoa Service Deskiin 24/7

IT-tuen ulkoistaminen – tehoa ja joustoa Service Deskiin 24/7

Enemmän tuloksia, pienemmillä resursseilla, laadusta tinkimättä. Kuulostaako tutulta? Hyvä yhteistyö kumppanin kanssa voi ratkaista ongelmanne.

Olemme useiden suomalaisten ja kansainvälisten yritysten kumppani IT-ulkoistuksissa. Keskitymme erilaisten IT-prosessien sekä prosessin osien kuten etätuen, valvonnan ja monitoroinnin ulkoistuksiin, ja työasemaympäristöjen lisäksi meiltä saa sovellustukea. Kilpailukykymme perustuu palveluidemme kehittämiseen ja automaatioasteen kasvattamiseen.

Voitte ulkoistaa meille esimerkiksi osan etätuesta tai ylläpidon tehtävistä tai hyödyntää meitä kausiluonteisissa tarpeissa. Vastaamme yhteydenottoihin palvelukeskuksessamme Puolassa tai Espanjassa, ja teemme sen aina suomeksi, englanniksi tai haluamillanne pohjoismaisilla kielillä.

24/7 Support – laajenna palveluaikoja, paranna asiakastyytyväisyyttä

Tarjoamme räätälöityä, kustannustehokasta IT-tuen palvelua palveluaikojen laajentamiseen tai ympärivuorokautisen palvelun kokonaisvaltaiseen pyörittämiseen 24/7. Asiakkaamme hyödyntävät palveluamme esimerkiksi IT-tuen palvelun ylivuotoihin, erilaisiin palvelinvalvonnan tehtäviin sekä osana palvelunsa riskienhallintastrategiaa.

  1. Laajenna palveluaikoja

    Palvelun oikea-aikaisuus tuo kilpailuetua. Palveluaikoja laajentamalla mahdollistatte esimerkiksi asiakastyytyväisyden paranemisen ja kansainvälisen toiminnan.

  2. Luo kasvua

    Kasvattakaa palvelutarjontaanne nykyisille tai uusille asiakkaille, joilla on tarpeita joita ette vielä tue. Tuotetukipalvelu voisi olla arvostettu lisäarvopalvelu.

  3. Hallitse palvelutuotannon riskejä

    Palveluntuotannon hajauttaminen kumppanille on riskienhallinnan näkökulmasta järkevää ja helppoa. Mikä tahansa yllättävä tilanne, esimerkiksi lakko tai oman verkon kaatuminen, voi lamauttaa oman palvelutarjonnan hetkellisesti.

Palvelukeskukset houkuttelevat ulkomaille

Baronalla on palvelukeskukset Suomessa, Espanjassa ja Puolassa. Suomessa palveluaikamme on kello 6–24, ja ulkomailla palvelemme ympärivuorokautisesti.

Työ palvelukeskuksissa organisoidaan asiakkaan tarpeiden ja brändin mukaisesti. Meillä on kokemusta lukuisten suomalaisten ja kansainvälisten yritysten toiveisiin vastaamisesta.

Näkymä Baronan-toimiston edustalla Fuengirolassa

Espanjassa ja Puolassa työ järjestetään paikallisten työehtosopimusten mukaisesti. Keskukset ovat osoittautuneet suosituksi työnhakukohteiksi sekä it-tuen ammattilaisille että sellaisiksi haluaville.

Fuengirolan valtteja ovat Välimeren maisemat, yli 300 aurinkoista päivää vuodessa, mahtavat liikuntamahdollisuudet ja suuri suomalaisen yhteisön tuki.

Näkymä Katowicen yöelämästä

Katowice on kovaa vauhtia kasvava, nuoria ihmisiä eri puolilta maailmaa töihin houkutellut kaupunki, josta on näppärä etäisyys esimerkiksi Wieniin ja Prahaan. Katowicea pidetään myös esportsin eli e-urheilun pääkaupunkina Euroopassa.

Ota yhteyttä, niin selvitetään, mikä sijainti olisi mielenkiintoisin teidän it-tuen tiimillenne!

Yhteystietomme

Mikko Saari
Mikko Saari
Business Manager, Palvelukeskukset / IT

IT

+358 40 738 6122mikko.saari@barona.fi

Lue kokemuksia Baronasta

Lue blogeja ja artikkeleja

Mitä muuta tarjoamme IT-alalle?Haluatko kumppanin, joka ymmärtää tilanteesi jo puolesta sanasta? Baronalla asioit aina IT-alan asiantuntijan kanssa.Katso IT:n palvelut

Katso webinaari: Mitä jos emme pysy teknisen kehityksen vauhdissa?