Tausta ja tavoite

Uutena yhtiönä FixuTaxilla oli tarve rekrytoida itselleen lukuisia uusia kuljettajia. Samalla FixuTaxi halusi luoda itselleen houkuttelevan työnantajabrändin, jonka tulisi myös selkeästi erottua saman konsernin toisen taksiyhtiön, Kovasen brändistä. FixuTaxi lanseerattiin kesällä 2018 Kovasen rinnalle vastaamaan muuttuneeseen taksilakiin. 

Markkinointikampanjan tavoitteena oli tehdä taksinkuljettajan työstä uutta kohderyhmiä houkutteleva ammatti: taksinkuljettajan työ haluttiin saada näyttäytymään ennen kaikkea asiakaspalvelijan työnä. Ammattina, jossa kohdataan erilaisia ihmisiä, luodaan ainutlaatuisia asiakaskokemuksia ja ollaan osa ihmisten arkea ja juhlaa. 

Toteutus ja tulokset

Konseptoimme FixuTaxille kattavan kampanjakokonaisuuden, joka tähtäsi asiakaspalvelun edelläkävijöiden löytämiseen. Kokonaisuus piti sisällään luovan suunnittelun sekä kohderyhmää puhuttelevan kampanjasivuston rakentamisen teksteineen, videotuotannon, uratarinahaastattelut ja -artikkelit sekä laajasti kohdennettua mainosnäkyvyyttä. Mainoskanavina hyödynsimme muun muassa sosiaalista mediaa sekä bannerimainontaa ja natiivimainontaa yhteistyössä Sanoman kanssa.

 

refeluvut1
refeluvut2
refeluvut3


Markkinointikampanjan avulla saimme kolmessa kuukaudessa kampanjasivulle lähes 8000 kävijää ja yli 130 hakemusta. Hakijamäärä on hieno siihenkin nähden, että kilpailu kuljettajista on kovaa ja keskustelu mediassa oli kampanjan aikaan enemmän mollivoittoista. Rekrytoimme asiakkaalle onnistuneesti yli 50 asiakaspalvelun edelläkävijää ja onnistuneen kampanjan seurauksena yhteistyötämme laajennettiin loppuvuodelle.